Welcome to Levi Log Cabin!

Blog

Elämä on… valintoja

Lapin täytyy keksiä matkailu uudelleen koronaviruksen vuoksi ja laskea hintoja kotimaisille matkailijoille, huudetaan mielipidepalstoilla. Onko Lappi sitten niin kallis?

Fakta on, että ihan yhtä huolettomasti ei voi Visaa vingutella kuin englantilaisissa pubeissa, joissa pint (568 ml) on halvimmillaan alle kolme puntaa. Tuohon hintaan Lapissa pääsee korkeintaan Levin Levi-Marketista (K-kauppa) tai Levin S-Marketista hankitulla pussikaljalla. Mikään ei tietenkään voita hanaolutta ”julkisessa talossa”, joten tarkan euron budjetilla kannattaa ottaa Levin pubien ja baarien Instagramit seurantaan ja aikatauluttaa nousuhumalat happy hourin aikoihin. Kannustan mahdollisuuksien mukaan jättämään mahdollisimman paljon rahaa paikallisille yrityksille, mutta hyvää omatuntoa voi itselleen ostaa myös halvemmalla kannattamalla lappilaisia panimoita ja nauttimalla tuotteista mökillä (kun riittävän monta on alla, ei tietenkään olla enää muutenkaan köyhiä ja kipeitä).

Ravintolassa syöminen ei Suomessa missään ole halpaa. Eittämättä lomaan kuuluu myös se, että joku muu tiskaa ja laittaa ruuan, mutta etukäteen suunnittelemalla voi tässäkin halutessaan säästää sievoisen summan. Kannattaa myös miettiä, mitä ravintolaelämykseltään Lapissa haluaa ja mihin kannattaa panostaa: makkaraperunoita vai poron sisäfilettä? Myöhemmin tulossa vielä bloggaus teemalla viikon rinneruokalista. Mieti siis etukäteen, mitä haluat syödä ravintolassa ja mitä voit kokata itse. Levillä on useita erinomaisia ravintoloita, joista varmasti jokainen löytää oman suosikkinsa.

Jos suinkin mahdollista, ajoita matkasi koulun lomakausien ulkopuolelle. Jos koronan takia muutenkin etäillään, mikä estää etäilemästä yhtä ekstraviikkoa Levillä? Näin saatat säästää pitkän pennin. *Hot tip* Kun varaat bookingin tai muun alustatalousaikakauden sovelluksen kautta viikkoasi, kokeile eri aikojen vaikutusta hintaan. Jos yövyt kuuden yön sijaan seitsemän, saattaa hinta tipahtaa kuuden alle. Jos mahdollista, ota yhteyttä suoraan palveluntarjoajaan. Näin voit säästää välikäden verran rahaa varauksestasi.

Tutustu eri aktiviteetteihin jo etukäteen. Päätä, mitä haluat tehdä ja varaa ajoissa. Etukäteen verkosta ostaessa voit jälleen säästää monta euroa. Sanotaan, että parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia. Kukaan ei liene ehdottanutkaan, että suomalainen maksaisi revontulien metsästyksestä ja nokipannukahveista toiselle suomalaiselle? Jos maksat, se tullee tarpeeseen.

Onko Lappi kallis? No on. Mutta välimatkat ovat pitkiä ja ihmisiä on kaksi neliökilometrillä (vertailun vuoksi: Helsingissä ihmisiä neliökilometrillä on noin 3000, Lontoossa 5600 ja Pekingin urbaanilla alueella 30 600). Suomi on myös äärimmäisen tasa-arvoinen maa. Suomessa suomalainen maksaa saman hinnan palvelusta kuin britti tai kiinalainen – näin ei ole kaikkialla maailmassa. Sekin on asia, josta voimme olla ylpeitä Suomen matkailussa ennen, keskellä ja jälkeen koronan.

Lopulta kyse on siis siitä, kuinka paljon ja mistä olet valmis maksamaan. Mitä haluat tukea?

Life full of choices between cheap and expensive

After Covid19 there has been a big debate whether Lapland should discover tourism again and decrease the prices for Finnish travelers. Is Lapland as expensive as they claim?

With the price of one pint in the UK (less than 3 pounds lowest), it is truth that you can not afford anything but ”pussikalja” (free translation plastic bag beer) in Finland. You can get with that price only beer in local shops like Levi-Market or Levi S-Market, take it to your cabin and drink it there in true Finnish style. Obviously nothing beats the athmosphere of ”public houses” with nice tap beer in your hand, so in case you wish to save a dime, follow the Instagram accounts of local pubs and bars and schedule your happy intoxication. I encourage you to leave a penny for local entrepreneurs but you can buy yourself good alms by just supporting local breweries and enjoy the products at Levi Log Cabin (and when you have enjoyed enough of them you can go and enjoy them in local pub as you don’t feel the pain of losing money).

If you wish to enjoy eating out in a reasonable price, don’t go to Finland. Eating in a restaurant anywhere in Finland is expensive. However, part of vacation is the joy of not to cook and not to do the dishes. If you plan ahead what you really wish to achieve from your restaurant experience in Lapland, you may again be able to save pound or two. Do you wish to eat fish and chips in the slope or reindeer tenderloin? Follow us to see a one week slope menu coming later. Think in advance what you wish to eat and what you can cook easily yourself. There’s a variety of restaurants at Levi for all styles and tastes.

If possible, travel outside of the peak season. Good news for people in the UK is that half terms are different time that it is in Finland. *Hot tip* is that if you are booking through a 3rd party, check whether the prices change between six or seven nights. Whenever possible, contact the accommodation provider directly as this may save you the commission fees.

Get to know the activities in advance. Again, booking in advance may save you a lot of money. They say the best things in life are free and truly – in Levi you are able to enjoy building a snow man, snow castle or sledging just in the yard of Levi Log Cabin without an extra charge. Aurora Borealis is free, no one knows exactly when they appear and not even the best service providers can assure you to see them.

So, is Lapland expensive? Yes. But the distances are long and there are only 2 people per square kilometer (for comparison in Helsinki there are 3000, in London 5600 and in Beijing Urban Area 30 600). Finland is also incredibly equal country. In Finland the price is the same for Finns, Britons or Chinese – unfortunately this is not the case in all parts of the world. This is also something that Finns can take pride on before, amid and after Covid19.

In the end, question is how much you are ready to pay and for what? What do you want to support?

Helppo hengittää

Ehkä muistat biologian tunneilta, miten puhuttiin happosateiden vaikutuksesta luonnon ilmaindikaattoriin, naavaan. Nyt niitä saa jälleen nähdä Etelä-Suomessakin, mutta Lapin puhtaassa luonnossa niitä on runsaasti.

Harvemmin kuitenkaan lienet kuullut luposta, joka on helposti sekoitettavissa naavaan. Naavoja ja luppoja on yhteensä Suomessa kolmisenkymmentä eri lajia. Naavan ja lupon voi erottaa toisistaan venyttämällä: naavalla on kuminauhamainen keskusjänne, mutta lupolla sitä ei ole. Yhtä kaikki, nämä riippuvat jäkälät edelleen kertovat puhtaasta ilmasta, jota on helppo hengittää.

Kanadassa sen ensin keksivät, että ilmaakin voi pullottaa ja suomalaiset seurasivat perästä: uutiset uudesta Suomen vientituotteesta muistan lukeneeni Pekingin vuosinamme, mutta nyt Google-haku tuotti vesiperän. Vieläkö Suomesta viedään ilmaa ulkomaille? Kerro, jos tiedät.

Easy to breathe

During my school years I remember the topic of beard moss being vanished due to acid rains. Now you can again see beard moss even in Southern Finland but in the clean nature of Lapland, there’s plenty. This is the nature’s indicator of AQI, you don’t need the app to tell you.

While living in Beijing, I learned to follow AQI, air quality index, that was never needed in Finland. This indicated whether it is safe to go outside or to stay indoors with several air purifiers by Finnish, Swiss and Swedish companies. That time I also read about bottled air, idea by Canadians and stolen by Finns. Unfortunately now I couldn’t find a hint of whether that company in Finland is still exporting Finnish air abroad.

For Finns, things like clean air and clean, pure tap water are priviliges that I learned to appreciate high only after my years abroad. In case these are something you value highly while traveling, Lapland is a place for you.

Just imagine taking a sip of the best tap water (yes, a lot better than any bottled water in the world) after hot sauna in Levi Log Cabin, peeking out to breathe the cleanest air, seeing your breath steaming because of minus degrees and for the bravest, diving into the white snow – naked of course (don’t worry, if your neighbours are Finns, they couldn’t care less). Then again back to the warmth of sauna and after chilling out next to the fireplace.

Story of Dead Wood

Levi Log Cabin is built of dead wood, kelohonka in Finnish. Kelo is the part referring that the tree is dead and honka is one synonym for a pine tree. It is said that real kelohonka is dead at the age of 300-800 years. When the pine tree gets older, its needles get fewer and they aren’t able to produce enough energy for rest of the tree causing slow death for the tree. You could say that the tree is suffering to death because it may take years to die. Meanwhile the tree produces a lot of resin that protects it from the wood rotting fungi. The blueish grey colour is actually also from fungi that eat parts of the dying tree. However, this fungi doesn’t rotten the wood.

When you take a close look of the wood, you can see that many of the logs have a spiral pattern. There seems to be several explanations why and how trees get a twist, but it does make their trunks stronger. Interesting fact is that in northern hemisphere the spiral is right-handed (clock-wise) whereas in southern hemisphere it is the opposite.

Levi Log Cabin has been built of deadwood from Finland. That’s why its diameter is bigger than in many newly built log cabins. Nowadays the dead wood for Finnish buildings also come abroad, mainly from Russia.

Dead wood has inspired many artists. Tanja Orsjoki has planned for Vallila fabric called Kelohonka. Even some poets have tried to capture the beauty of the dead wood with words. This poem is written by Runoilija Rami, free translation to English.

How is your own story of dead wood at Levi Log Cabin? There are still too many stories untold.

Dead wood

At the edge of swamp, spring sun
hugging you with its beams
You stand strong in the wilderness
Me, minor and fragile
admiring you

I’m reading your time passed
Stories on every branch
Lifeless and still so alive
Glorious and wise
In beautiful silence

In secret I wish
to stay here
Sturdy
Like you

Kelohongan tarina

Levi Log Cabin on rakennettu suomalaisesta kelohongasta. Kelo viittaa kuolleeseen, pystyyn kuolleeseen puuhun ja honka tarkoittaa mäntyä länsimurteissa. Sanotaan, että kelohonka kuolee 300-800-vuotiaana. Kun mänty vanhenee, sen neulaset harvenevat, eivätkä ne enää kykene tuottamaan riittävästi energiaa puun muille osille. Tällöin mänty alkaa tehdä hidasta kuolemaa. Mänty kituu kuoliaaksi, sillä kuolema saattaa kestää useita vuosia. Samaan aikaan puu tuottaa paljon pihkaa, joka suojaa sitä lahottajilta. Siniharmaan värinsä puu saa sinistäjäsieniltä, jotka syövät kuolleen puun osia. Sinistäjäsieni ei kuitenkaan lahota puuta.

Kun honkaa katsoo tarkasti, huomaa kierteisen kuvion sen pinnassa. On useita selityksiä sille, miksi puut kiertyvät, mutta ainakin se parantaa runkojen kestävyyttä. Mielenkiintoista on, että pohjoisella pallonpuoliskolla kiertyminen tapahtuu vastapäivään, kun taas eteläisellä pallonpuoliskolla käy päinvastoin.

Levi Log Cabin on rakennettu suomalaisesta kelohongasta ja siksi sen halkaisija on massiivinen verrattuna uudempiin kelohonkamökkeihin. Nykyään valtaosa uusien rakennusten kelohongasta tulee ulkomailta, pääasiassa Venäjältä.

Kelohonka on inspiroinut runoilijoita ja taiteilijoita. Tanja Orsjoki on suunnitellut Vallilalle verhot nimeltä kelohonka ja tämän runon on kirjoittanut nimimerkki Runoilija Rami.

Miltä kuulostaa sinun tarinasi kelohongasta? Liian monta tarinaa on vielä kertomatta.

KELOPUU

Suon laidalla kevätaurinko
säteillään syleilee sinua
Erämaan keskellä seisot vahvana
Minä pienenä ja heikkona
ihailen sinua

Elettyä elämää luen sinusta
Kertomuksia joka oksalta
Elottomanakin olet elossa
niin ylväänä ja viisaana
kauniissa hiljaisuudessa

Salaa toivon kunpa minäkin
voisin jäädä tähän
Vahvana
niin kuin sinäkin

Lähteet / Resources:

https://www.tiede.fi/artikkeli/kysy/mika_saa_aikaan_puun_keloutumisen_ja_harmaan_varin

https://www.newscientist.com/article/mg15721261-400-a-clockwork-pine-now-we-know-why-some-trees-get-so-wound-up

Rakka – what does it mean?

The address of Levi Log Cabin is Viprakka 4A. Around this area you can see many other roads named after rakka: the road leading to Viprakka is called Rakkavaarantie and you can see several other names such as Eturakka, Länsirakka, Piirakka (eng. pie), Kelorakka, Kivirakka, Metsärakka, Vähärakka, Kalliorakka etc. But what does this word, rakka, actually mean?

If you travel to Lapland during summer or autumn, you notice that many of the hills are covered with blockfields. These blockfields were born due to several processes of freezing and melting – as you can guess, over thousands of years. Thus rakka is a typical character of cold, arctic zones. You can find other kind of blockfields in Finland too, one of them is ”Field of the Devil”, pirunpelto. However, field of the devil used to be a beach, so its birth is different from rakka.

Viprakka, unlike the road across Piirakka (eng. pie), doesn’t actually mean anything. You are welcome to play with the address and feel that you are VIP staying at Levi Log Cabin. This way address might be easier to remember, especially during the small hours.

Mikä ihmeen rakka?

Levi Log Cabinin osoite on Viprakka 4A. Alueella on useita rakoiksi nimettyjä teitä ja Viprakkakin sijaitsee Rakkavaarantien varrella. Lisäksi löytyy Eturakka, Länsirakka, Piirakka, Kelorakka, Kivirakka, Metsärakka, Vähärakka, Kalliorakka jne. Mutta mitä sana rakka oikeastaan tarkoittaa?

Jos matkustat Lappiin kesällä tai syksyllä, et voi olla huomaamatta tunturien kivikkoista maisemaa. Nämä kivikot, rakat, ovat syntyneet pakkasrapautumisesta eli useiden jäätymisten ja sulamisten seurauksena. Rakka onkin tyypillistä kylmille, arktisille alueille. Suomessa matkaillessa voit törmätä toisenlaisiinkin kivikkoihin, pirunpeltoihin. Pirunpellot ovat kuitenkin entisiä rantoja, joten niiden syntyprosessi poikkeaa rakan syntymästä.

Viprakka, toisin kuin vastapäinen tie Piirakka, ei kuitenkaan tarkoita mitään erityistä. Voitkin huoletta leikkiä Levi Log Cabinissa olevasi VIP. Näin osoitekin voi olla helpompi muistaa aamun pikkutunneilla.

The Queen of Finnish Berries – Cloudberry

Perhaps the most appreciated berry in Finland is cloudberry, at least if you base this assumption to its various different names, like beloved child. In Lapland it is called hilla.

Cloudberry is ready to be picked up when it is yellow, easy to pick and has a nice smell and taste. Raw cloudberry is first greenish and then red. The best time to pick up cloudberries in Lapland is in the beginning of August. Cloudberries can be found in swamp areas that are wide also in Kittilä, municipal where Levi is located. However, it is crucial to remember that you shouldn’t ever go to swamp area alone and you need to make sure to always have full battery on your mobile phone. For police in Lapland it is every year pain to find lost berry pickers in the woods and unfortunately, some of them can never be found.

Safest way to experience cloudberries is to find a local berry picker to guide you or to skip the picking and buy the berry either fresh or in its several forms. I prefer myself to enjoy my cloudberries as a jam with bread cheese. I can also recommend it as a dried powder, rich in vitamins and antioxidants and perfect addition to your morning smoothie.

Hilla on Suomen marjojen kuningatar

Suomen kenties arvostetuin marja on Rubus Chamaemorus eli lakka, hilla, muurain. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lapissa marjaa kutsutaan hillaksi.

Hilla on valmis poimittavaksi, kun se on keltainen, helppo poimia ja tuoksuu sekä maistuu hyvältä. Raaka hilla on ensin vihertävän keltainen ja sitten punainen. Paras hilla-aika Lapissa on elokuun alussa. Hilla kasvaa suoalueilla, joita on useita myös Kittilässä, Levin kotikunnassa. Muista kuitenkin, ettet koskaan lähde hillastamaan yksin ja puolityhjällä puhelimen akulla. Lapin poliisilla riittää päänsärkyä joka vuosi eksyneistä marjastajista, joista osa jää ikuisesti löytämättä.

Turvallisin tapa kokea hillastaminen on etsiä paikallinen marjastaja, joka voi opastaa sinua tai unohtaa kokonaan poimiminen ja ostaa marja sen useissa eri muodoissa. Itse nautin lakkani mieluiten hillona leipäjuuston kera. Suosittelen kuitenkin lakkaa myös kuivattuna, vitamiini ja antioksidanttipaukku, joka on täydellinen lisä aamusmoothieen.